torstai 14. helmikuuta 2013

Kisakallio 9.-10.2.

Eleida vietti opettavaisen ja huippuhauskan viikonlopun Kisakalliossa aluevalmennusringin leirillä. 

Jossain kaikkien luentojen, perustreenituntien, hyppytekniikan, tuomaritunnin, oman ohjelmatreenin, balettituntien, liikkuvuusharjoittelun, volttimontun ja leirinäytöksen välissä ehdittiin myös nauttia Kisakallion herkkuruoista ja viettää laatuaikaa oman joukkueen kesken. Viikonlopun ylivoimaisesti suosituimmiksi leiritunneiksi nousivat joukkueäänestyksessä Susanna Luukkalan erinomaisen loistava hyppytunti, volttimonttu sekä tietysti leirinäytös.

Hauskaa leirillä oli myös se, että Xsiian AV-leiri sattui samalle viikonlopulle omamme kanssa. Leirituntien tauoilla ehdittiinkin treenata yhdessä mm. parikuperkeikkaa ja leikkiä muutama kierros mörköhippaa. Tauoilla myös kirjattiin ahkerasti omia ohjelmakorjauksia ja muita merkintöjä omiin treenipäiväkirjoihin. (Tai kirjattiin ainakin sen verran mitä nyt kaikelta jalkojen solmuun kiskomiselta ja muulta yleiseltä säätämiseltä ehdittiin...)






























Leirinäytöksen päätyttyä tehtiin matolla vielä viimeiset omat videoanalyysikorjaukset, ennen kuin pakattiin tavarat ja suunnattiin kotimatkalle.
Paluumatkalla bussissa sitten naurettiin stand up -komiikan nouseville tähdille Elmalle ja Katriinalle sekä uudelleensanoitettiin muutama tunnettu pophitti. (Yhden lauluista Elma päätti omistaa suolapähkinöille.)

Kaiken kukkuraksi paluumatkan aikana selvisi mm. että:
- maanantai todellakin on "sunnuntain ja tiistain väliin jäävä viikonpäivä"
- C on koontokirjan, mutta D ei ole
- minuutti kello 19:18 jälkeen kello on 19:19
- reitti Lohjalta Jyväskylään ei kulje Helsingin kautta
- reitti Lohjalta Jyväskylään ei siis todellakaan kulje Helsingin kautta
- reitti ei välttämättä kulje myöskään Orituvan ABC:n kautta
- maantiedon tunteja kaivattaisiin ehkä lisää perusopetuksen opetussuunnitelmaan

Lopputuloksena leiriltä kotiutui 22 hervottomasti hihittävää lasta ja kaksi kevyehkön kolmen tunnin kikatuskohtauksen valtaan joutunutta valmentajaa.

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Laajavuori 29.1.

Viikko sitten tiistaina Eleida vietti iltaa Laajavuoren hiihtokeskuksessa laskettelun merkeissä. 

Koska torstain salivuoro oli peruttu, eikä korvaavaa vuoroa sinnikkäästä yrittämisestä huolimatta löytynyt, päätimme pitää torstaina vapaa-illan ja korvata perutun treenikerran jo etukäteen tiistain talviurheiluaktiviteeteilla. 

Rinteessä temmeltämisestä riitti riemua tällä kertaa kaikkiaan kolmeksi tunniksi, ja laskettelun jäljiltä tytöt olivatkin sopivasti väsyneitä ja lihasjumisia seuraavan päivän ohjelmatreenejä ajatellen.... Metkaa mäessä kuitenkin oli jälleen kerran, ja hikeäkin saatiin oikein näyttävästi pintaan (!), joten kyllä tästäkin reissusta ehdottomasti plussan puolelle jäätiin!


Vuokraamon pihalla ehdittiin testailla välineitä ennen rinteeseen menoa

Hyvin tuntuivat tasamaallakin toimivan...

Essi & Jenina

Hissijonossa

Jessica & Elma

Siru & Venla

Tavattiinpa tuttujakin! Xsiian Kristiina ja Emmi olivat nimittäin
lähteneet laskettelemaan treenivapaana iltananaan!

Sonja, Allu, Miia ja Venla tauolla

Neea

Elman perusilme

12-1! (Elina puuttuu kuvasta, koska ei koulun iltatapahtuman vuoksi päässyt tällä kertaa mukaan mäkeen.)

P.S. Tämän viikon treeneissä keskitymme talviurheiluaktiviteettien sijasta pääosin ohjelman harjoitteluun. Viikonlopun rinkileirillä pääsemme nimittäin esittämään ohjelman ensimmäistä kertaa isolle yleisölle, ja sitä ennen täytyisi ohjelman ensimmäinen karkeahiontakierros saada päätökseen!

Myös ohjelman kuvioihin on ehdittävä tehdä vielä ennen viikonloppua aikamoinen liuta muutoksia, sillä osa tytöistä joutuu valitettavasti seuraamaan muiden treenaamista sivusta vielä leirilläkin. Kaiken maailman hankaluudet aina koululiikuntatapaturmien aiheuttamista mustelmaisista polvista murtuneisiin varpaisiin nimittäin näyttävät ikävästi verottavan joukkueen voimistelijoiden treeniaktiivisuutta tälläkin kaudella. 

Positiivista tilanteessa on kuitenkin se, että ensimmäisiin kisoihin on kaikeksi onneksi vielä peräti viisi viikkoa aikaa! (Reilussa kuukaudessa ehtii nimittäin ihan todistetustikin parannella jos jonkinlaisia vammoja...)