tiistai 28. toukokuuta 2013

Välineet vaihtoon


Eleidan harjoituksissa on jatkettu välinetreenien parissa ahkerointia.
Vanteet on tosin vaihdettu väliaikaisesti vähän toisenlaisiin vermeisiin 
- niihin pieniin ja pyöreisiin pampuloihin siis. 





Valmentajatiimin kaksiäänisellä (joskin yksimielisellä) päätöksellä nimittäin päädyttiin aivan hiljattain sellaiseen ratkaisuun, että ennakkosuunnitelmista poiketen Eleida jatkaa kuitenkin 10-12 -vuotiaiden sarjassa vielä yhden syyskauden verran. Sarjanousu 12-14 -vuotiaiden SM-sarjaan onkin siis edessä vasta ensi keväänä, vaikka toki jo tällä kuluneella kevätkaudellakin tuota uutta sarjaa käytiinkin kokeilumielessä testaamassa... 

Koska syksyn välinekausi ei mahdollista venkslaamista kahden eri sarjan kisojen välillä, jouduttiin vanteen ja pallon väliltä valitsemaan jompi kumpi kisaverme. Tällä kertaa päädyttiin siis vanteen sijasta palloon, mutta pampulatreenien ohella toki jatketaan myös vannetekniikan harjoittelua koko kesäkauden ajan. Kisamattonäkökulmasta on joukkueella vannekausiakin onneksi vielä tämän jälkeen edessä kaksin kappalein, joten välinetreenien parissa ahkeroidaan lähitulevaisuudessa tuplasti, kun käsiteltäviä välineitä onkin kesytettävänä kaksin verroin!

perjantai 24. toukokuuta 2013

Elämää rannalla

# REAKTIONOPEUSHARJOITTELU KUNNIAAN 
VOIMISTELIJA 11 v.: Eiks nää voi aika helposti lentää tonne järveen?
VALMENTAJA 25 v.: Se on lampi eikä järvi mutta voi.
VOIMISTELIJA 11 v.: Eiks meidän kannattais sit treenata jossain vähä....tuonnempana?
VALMENTAJA 25 v.: Nimenomaan ei.

TIISTAI 21.05.2013 - Julian vanne oli päivän ensimmäinen lampeen päätynyt

TIISTAI 21.05.2013 - Myös Elinan vanne oli omistajaansa nopeampiliikkeinen

# TIETEELLISTEOREETTINEN HYPOTEESI NRO I 
VOIMISTELIJA 11 v.: Mieti jos me treenattais palloilla eikä vanteilla!
VALMENTAJA 25 v.: Niin?
VOIMISTELIJA 11 v.: No jos se pallo menis tonne lampeen ni sehän uppois!
VALMENTAJA 25 v.: Ei, pöljä. Pallo on täynnä ilmaa. Se kelluu vedessä.
VOIMISTELIJA 11 v.: Eheh... Eiku OHO!

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

SM-kisaturistit Tampereella 11.5.2013

Toissaviikon viikonloppuna Eleida reissasi Tampereelle voimistelulajien yhteisiin SM-kisoihin. Vaikka joukkueen kisakausi olikin saatu onnellisesti päätökseen jo viikkoa aiemmin Turussa järjestetyissä tyttömestaruuskilpailuissa, haluttiin Tampereelle lähteä kisaturisteiksi katsomaan Suomen huippuja 
- ja tietysti kannustamaan oman seuran Xsiiaa, Lumoa, Solea ja Siriusta.

Sonja lomaili SM-kisaviikonlopun ajan Pariisissa - ja me muut siis Tampereella

Aamuaskartelut ♥

Onnellinen nimikirjoituksenmetsästäjä

Jessica

Jenina

Elmaa meinasi välillä ilmeisesti vähän nolottaa pohk... nimikirjoitusten perässä juokseminen

Synttärisankari-Elina tarjosi jäätelöt koko joukkueelle ♥

Hyvin kannustettu, neidit! 


Pirkkahalli - CHECK!
Aulan trampettipiste ja temppurata - CHECK!
Elinan 12-v. syntymäpäivän kunniaksi nautitut herkkupehmikset - CHECK!
Tavaratalo-ostokset - CHECK!
Poliiseilta saatu huomautus - CHECK!
Suomen ehkä upeimpien pohjelihasten bongailu - CHECK!
Silja Ahosen, Julia Laineen, Team Minettien, Ovo Akatemian, 
Ovo Junior Teamin, Inka Hyttisen sekä "muutaman" muun 
ihanan idolin nimikirjoitukset - CHECK!

Kaiken kaikkiaan huippureissu! ♥

P.S. Seuraavaksi kisaturistiryhmämme suuntaa kannustuskyltteineen Lahden MM-kisoihin. 
Heti MM-kisojen jälkeisellä viikolla puolestaan teemme täsmäiskun Kansallisbaletin kesäkiertueelle, 
joten superfanitusta, huikeita kannustushuutoja ja nimikirjoitusten metsästystä on luvassa lisempääkin ihan lähiviikkoina!

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Treenikuulumisia

Keskellä kisakautta ei treenikuulumisia ole aina ehditty kirjoitella
sen paremmin blogin puolelle kuin treenipäiväkirjaankaan,
vaikka hauskoja sattumuksia ja muutakin kerrottavaa olisi usein ollutkin....

Kameralla on kuitenkin räpsitty jos jonkinmoisia otoksia treeneistä myös 
kisakausikiireiden keskellä, joten kuvamateriaalia näistä huhti-toukokuun 
harjoituksista on onneksi olemassa. Ohessa katsaus viime viikkojen treeneihin:




Kuten jäljempänä esiteltävästä kuvamateriaalistakin voi ehkä päätellä, on huhti-toukokuun harjoituksissa
panostettu perustreenin sekä ohjelma- ja liikkuvuusharjoittelun ohella myös vannetekniikan treenaamiseen kurittomien vanteiden tottelevaisuuskoulutukseen. Aivan viime viikkoina vannetekniikan harjoittelu kurittomien vanteiden tottelevaisuuskoulutus onkin edennyt jo siihen pisteeseen, että nykyisin salilla uskaltaa jo (ainakin välillä) liikkua ilman suojakypärää ja hartiapanssaria. Vaikka venkula-vänkylät vanteet siis hetkittäin jo lentelevätkin enemmän oikeisiin kuin vääriin suuntiin, riittää uuden välineen hallinnallisten perustaitojen harjoittelussakin vielä työsarkaa vaikka kuinka pitkäksi aikaa.

Kaikeksi onneksi kesä (!) tuntuu tekevän tuloaan toden teolla, ja vanteen kanssa päästäänkin ihan pian pihalle treenaamaan. Ratkaisusta kanssamme iloitsevat: kodin irtaimisto (ja erityisesti olohuoneen kattovalaisin), huojentuneet vanhemmat, iloiset iso- ja pikkusisarukset sekä kaikenmaailman lemmikit, joiden ei enää (kauaa) tarvitse pelätä päiväuniensa puolesta, kun Eleidan (tulevat) välinetaiturit siirtyvät vanteineen sisältä ulos treenaamaan.

Varokaa siis pihat ja puistikot - tunnistettavia lentäviä esineitä satelee maahan säännöllisen epäsäännöllisin väliajoin vähän siellä sun täällä ainakin seuraavien neljän kuukauden ajan! Mikäli toisaalta vanhat merkit pitävät paikkansa, saattaa vanteita sadella paitsi alas maahan, myös jossain määrin ylös puiden oksille, talojen katoille sun muihin asiaankuuluviin sijainteihin.... Kesäkauden alkuun kannattaakin varautua jo hyvissä ajoin hankkimalla kotiin riittävä määrä tikapuita, harjanvarsia, teleskooppivapoja ja varavanteita!











P.S. Eilen korkattu kesän ulkotreenikausi ainakin alkoi vanteiden viskelemisen osalta varsin lupaavasti: 
yksi vanteista nimittäin lennähti lenkkeilyreitin lähellä sijaitsevaan lampeen, ja se jouduttiin pelastamaan vesistöstä puoliksi uimalla. Toinen vanne puolestaan päätyi eilen ihan perinteisesti puuhun - sitä vain ei tällä kertaa saatu alas "perinteisin keinoin" eli heittelemällä ja/tai ravistelemalla. Kaikeksi onneksi Eleidan nuoret urheilijat ovat hyvinkin kiipeilytaitoisia (....ja rämäpäisiä...), joten vanne saatiin palautettua omistajalleen, kun yksi tytöistä kiipesi hakemaan sen alas puusta.

P.P.S. Tämän välineiden puihin viskelemisen jalon taidon tuntuvat kyllä eleidalaisten lisäksi hallitsevan suorastaan erinomaisesti myös Alexan tytöt, joiden edesottamuksia sai ainakin viime kesänä seurata joukkueen päiväkirjan välityksellä.... (Terveisiä vaan! ;))

Eleidan treeneissä ihmeteltiin itse asiassa jo pari vuotta sitten sitä, miten ihmeessä voimistelupallon voi saada räjähtämään. Alexa on kuitenkin todistetusti onnistunut tässä - ja vieläpä niin, ettei kyseessä edes ollut yksittäistapaus, vaan palloja tosiaan räjähteli tasaiseen tahtiin useampia kappaleita. Viime kesänä puolestaan saatiin jännityksellä seurata sitä, minne kaikkialle (katolle, puuhun toiselle katolle, muihin puihin jne...) naru voikaan jäädä jumiin, kun Alexan tytöt ystävällisesti päiväkirjassaan demosivat mitä eriskummallisimpia narujen jumiinjäämispaikkoja.... (Lämmöllä muistellaan kuulkaa vieläkin niitä naruja, joita saitte jumiin puiden oksille suorastaan tukuittain! Me ei koskaan onnistuttu samassa, vaikka toki ne pakolliset pari narua onnistuttiinkin puihin heittämään... ;)) 

Että kuulkaa, me täällä jo innolla odotellaan kertomuksia teidän (ja muidenkin!) 
kesäkauden välinesattumuksista! Ja luvataan raportoida myös omistamme! 

Ennen kaikkea kuitenkin toivotamme kaikille mielettömästi tsemppiä kesäkauden välinetreeneihin! 
(Extratsempit lähetetään vielä kaikille Eleidan lailla uuden välineen parissa ensimmäistä kertaa ahkeroiville! ;))



maanantai 13. toukokuuta 2013

Hyvän mielen kilpailut, Turku 4.-5.5.


AIKA: 4.-5.5.2013
PAIKKA: Kupittaa, Turku
SÄÄTILA: Epävakaa
OLOSUHTEET: Erinomaiset
MIELENTILA: Itsevarma
KISAFIILIS: Loistava
HARJOITUSSUORITUS: "Melkein hyvä!"
KISALÄMPPÄ: Poikkeuksellisen normaali
JÄNNITYKSEN MÄÄRÄ: Melkoinen
KISASUORITUS: Onnistunut
KATEGORIA: 3!
SIJOITUS: 8.-12./49. (blokki 1)
TYYTYVÄISYYS: Taattua laatua (....vain L...Turusta!)






    

         

           


P.S. Lisempää taitokuvia / tasapainokuvia / taitokuvatyyppisiä kuvia / 
tasapainokuvatyyppisiä kuvia on mahdollisesti luvassa myöhemmin. 
Ohessa kuitenkin malliksi muutama Kupittaalla kiireessä räpsäisty kuvanen! ;)


Bonuksena myös otoksia supermainiosta Seikkailupuistosta: 









torstai 9. toukokuuta 2013

Poikkeuksellisen normaali kisapäivä

Sydän-Suomen aluemestaruuksista kisattiin Hervannan vapaa-aikakeskuksella 13.4.  
JNV:stä mukana reissussa oli tällä kertaa kaikkiaan viisitoista joukkuetta, joista peräti viisi
(Eleida mukaanlukien) osallistui nimenomaan 10-12 -vuotiaiden sarjaan. 

Eleidan osalta kisapäivä sujui poikkeuksellisen normaalisti* - kukaan ei nimittäin sairastunut yllättäen juuri kisoja edeltävänä päivänä,  kenenkään käsi/jalka/sormi/varvas ei jäänyt oven väliin ja murtunut,  kenellekään ei puhjennut tulirokkoa/migreenikohtausta/tms... juuri kisapäivän aamuna,  eikä kukaan saanut mystisiä allergiaoireita/ruokamyrkytystä/astmakohtausta  tai muutakaan vaivaa missään vaiheessa kisapäivää.
* Normaalisti siinä mielessä, että mitään tavallisuudesta poikkeavaa ei sattunut. 
 Epänormaalisti siinä mielessä, että yleensä jotakin poikkeavaa sattuu aina.

Ensiksi otoksia Eleidan aamun harjoituksista: 









 


Sitten muista kisapäivän puuhista:

"Näistä hetkistä syntyvät lämpimät kisamuistot..." ;)

JNV:n pukkari...

...joka myöskin kuntosalina toimi...

Kuntosali-pukkari vai pukkari-kuntosali?

Valmentajan kameran muistikortilta löytyi Elman ja Jeninan käsittelyn jäljiltä
tietenkin paljon kuvia silmistä, silmämeikeistä, silmäripsistä jne...
Tällä kertaa neidit olivat kuitenkin laajentaneet repertuaarinsa koskemaan
myöskin Limeiran hiuskoristeita, Fuegon kisapukua ynnä muita
ilahduttavan pieniä yksityiskohtia! ;)


Ja sitten vielä itse kisasta:





AXE-tiimin osalta kyseessä oli nyt ensimmäinen kerta, 
kun kaikki ikäluokkamme joukkueet kilpailivat saman kisan eri sarjoissa. 

Ikäluokkamme edustusjoukkue Xsiia taisteli 12-14 -vuotiaiden kovatasoisessa SM-sarjassa itselleen 
kokonaispisteet 14,10 sijoittuen kuitenkin harmittavasti vasta kilpailun kuudenneksi.




10-12 -vuotiaiden sarjassa kisannut Eleida arvioitiin "melkein hyvällä" suorituksellaan kategoriaan 4.
Kategoriatulos oli sekä tytöille että valmentajille pettymys, sillä muutamista kisassa sattuneista selkeähköistä suoritusvirheistä huolimatta olivat joukkueen odotukset kategoriatuloksen suhteen olleet korkeammalla.

Harmittavan alhaisen kategoriatuloksen vuoksi myös joukkueen kokonaissijoituss 10-12 -vuotiaissa jäi jonnekin välille 10.-12./30., eikä ennakkoon asetettu sijoitustavoite näin ollen täyttynyt edelleenkään tiedetä, saavutettiinko aluekisoihin asetettu tavoite kymmenen parhaan joukkoon sijoittumisesta vai ei.



AXE-tiimiä 12-14 -vuotiaiden kilpasarjassa  edustanut Amonet  sijoittui  D-kategoriaan 
- ja näin ollen omassa sarjassaan sijoille 4.-6./10.  Samassa sarjassa kisannut Tigris 
puolestaan nappasi 12-14 -vuotiaiden kilpasarjassa pronssia, ONNEA TIGRIS! 

P.S. Eleida kiittää kanssamatkustajiaan mukavasta matkaseurasta sekä kuuluvasta kannustuksesta kilpailujen aikana. Jatkossakin kehotamme kaikkia mukanamme matkaavia varautumaan joukkueemme aikaansaamaan perusmeteliin ja yleiseen äläkkään pakkaamalla mukaan paitsi pitkiä pinnoja, myös möykkäämisen mahdollistavat kuulosuojaimet sekä roimasti kärsivällisyyttä ja sekamelskan sietokykyä.