torstai 19. joulukuuta 2013

Ihan(an) tavallista

Kisakauden päätyttyä (ja edellisviikkoisen esiintymissuman ohituttua) on treenisalilla palailtu taas astetta arkisemman aherruksen pariin. Eleidan tämän viikon harjoituksissa on työstetty kosolti erilaisia perustreenijuttuja (hyvin on saatu ainakin lihakset jumiin...) ja tietysti lajitaitoja. Uuden ohjelman osiakin on päästy jo kokeilemaan, ja yhdessä on ideoitu jos jonkinmoisia teemaliikkeitä, nostoja ja kollaboraatioita kevään kisaohjelmaan.

Harjoittelun pääpaino on näin siirtymäkaudella kuitenkin ollut jo useamman viikon ajan pitkälti perustreenissä ja niissä ihan tavallisissa treenisisällöissä. Esittelyssä on tällä kertaa aiemmin julkaisemattomia kuvia ja tunnelmia erään maanantai-illan ihan tavallisista treeneistä (parin kuukauden takaa (jostain syys-lokakuulta) tosin jo...)


Ihan tavallisissa (maanantai-)treeneissä lämmitellään aluksi tekemällä esim. vartalosarjoja, kehonhallintaa ja/tai keskivartalon voimaa


Sitten tehdään jalkatekniikkasarjat ja availlaan samalla paikkoja...


Aktiivisen liikkuvuuden osioon kuuluu erilaisia jalanheittoja, -pitoja ja joustoja


Alkulämmittelyn jälkeen avataan jalkoja vielä lisää....


...treenataan aktiivista liikkuvuutta puolapuilla...

...ja venytetään spagaatit huolellisesti auki "kaikkiin viiteen suuntaan".... ;)


Noin puolentoista tunnin perustreeniosion jälkeen käydään käsiksi kisaohjelmaan ja/tai käsillä oleviin esiintymisohjelmiin





Velma valmistautumassa vaihtoheittoon


Elma & sivutasis

Jessica eläytyy ohjelmaan

Velman ja Helmin keskittyneet ilmeet


Olivian hymy ei hyydy rankoissakaan treeneissä...

...paitsi tietysti, jos ohjelman ilmaisu sitä edellyttää! ;)


Lopuksi tehdään vielä balettisarjat (...ellei niitä ole tehty jo treenin alussa....)


....ja sitten viimeistellään päivän treeni tekemällä vielä loppuliikkuvuus joko salissa tai aulassa.

(Autuaita ovat he, joiden päälle joku istuu joka maanantai jotka sattuvat valmentajan venytysparikseen saamaan...)

6 kommenttia:

  1. Tuo "puhekupla" (Huomenta) sopii tuohon viimeiseen kuvaan loistavasti! (Sen verran väsyneiltä näyttävät voimistelijat ja yhtä pirteältä valmentaja ;) )

    VastaaPoista
  2. Teillä on aina tosi hauskoja ja erilaisia postauksia! Ootte kehittyny tosi paljon! Tsemppiä ens kauteen! :)

    VastaaPoista
  3. jatkaako teillä samat voimistelijat keväälläkin vai tuleeko kokoonpanoon muutoksia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä vaihtuu kokoonpano oikeastaan joka kauden jälkeen ainakin vähän. Ensi kevääksi saimme joukkueeseen yhden uuden tytön - ja yhden "vanhan" tytön saimme takaisin puolen vuoden tauon jälkeen.
      Syyskaudella 2013 Eleidassa voimistelleista puolestaan kaksi jää toistaiseksi kokonaan pois lajin parista ja kaksi siirtyy muihin JNV:n joukkueisiin voimistelemaan. Kaiken kaikkiaan Eleidassa treenaa keväällä siis kymmenen tyttöä - kahdeksan jatkavaa ja kaksi "uutta" voimistelijaa. :)

      Poista