perjantai 5. huhtikuuta 2013

Teema

Ohjelman teemasta on kyselty tänä vuonna paljon, 
ja aiheesta on toivottu omaa postaustakin, joten nytpä luvassa onkin 
ohjelman teeman ja taustatarinan esittely.


Eleidan kevätkauden kisapuvut ovat jyväskyläläisten Julia Mikhailovan ja Lena Badendorfin
käsialaa, ja ne on alun alkaenkin suunniteltu kisaohjelman teeman mukaisiksi.

Puvun purppuranväriseen kankaaseen on aplikoitu kaksi lankarullaa, ompeluneuloja ja sakset. Ohjelman teeman taustalla oleva tarina kertoo nimittäin ompelijoista, heidän työstään ja erityisesti eräästä kyseisen ompelijayhteisön kohtaamasta konfliktitilanteesta.



Vaikka ohjelman teeman punainen lanka onkin sekä oman itsen että ympärillä olevien ihmisten kunnioittaminen, kertoo teeman taustalla oleva tarina myös uskaliaasta päätöksenteosta, ryhmän ulkopuolelle joutumisesta, epäonnistuneesta yhteistyöstä sekä syrjityksi tulemisesta. Tarinassa korostuvat etenkin uskaltaminen, luottamus, rohkeus, yksilöllisten valintojen tekeminen ja yhteistyötaidot (sekä toisaalta niiden puute), erilaisuuden arvostaminen sekä tietenkin ystävyys.


P.S. Kuvituskuvat ovat peräisin maaliskuisesta kisakatselmuskuvamateriaalista. 
Uusia pukukuvia blogissa julkaistaan mahdollisesti Hyvinkää Cupin ja/tai aluekisojen jälkeen!

7 kommenttia:

  1. Teillä on tosi ihana teema ja ihanat puvut<3<3

    VastaaPoista
  2. Meillä on ihanat puvut ja ohjelma, kiitos niiden tekijöiden <3!:)

    By, KK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippumotivoituneita voimistelijoita unohtamatta! ;)

      Poista
  3. Ihana kattoo entistä joukkuetta! Hyvä meno vieläki (;
    Oisko mahollista saada tän nykyisen ohjleman video tänne jonnekkin? Ois kiva nähä (:

    ♥: Siiri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! ;)
      Video on luvassa ihan lähiaikoina!
      Tsemppiä aerobictreeneihin ja kisakauteen! ;)

      Poista
  4. Kiitos paljon! Teille kanssa, toivottavasti voitatte kaikki kisat! (: Kannustan kyll teitä jos ollaan samoissa kisoissa (;

    VastaaPoista