maanantai 3. kesäkuuta 2013

Aikamatka menneisyyteen, osa I


Vaikka valinta syyskauden 2013 kisavälineestä onkin Eleidan osalta jo tehty, herättää tuleva pallokausi kuitenkin aina välillä hienoisia epäilyksen vivahteita sekä joukkueen voimistelijoissa että valmentajissa. Hetkittäisiä epävarmuuden tunteita koettiin ainakin joukkueen valmentajiston keskuudessa viimeistään siinä vaiheessa, kun oheisen videon pohjalta palauteltiin mieliin parin vuoden takaisia pallotreenimuistoja - ja sitä tuskaa, mitä pallo-ohjelman treenaaminen niin valmentajissa kuin valmennettavissakin toisinaan aikaansai.

Tulevaan pallokauteen voivat nyt kuitenkin virittäytyä lisäksemme muutkin samassa tilanteessa olevat - kätevääkin kätevämmin tulevan välinekauden tunnelmiin pääsee perehtymään jo ennakolta tutustumalla esimerkiksi oheisen Puuha-Pete -aikakauden (syyskausi 2011) videoon:




Video on kuvattu (silloisen) Amonet-joukkueen harjoituksissa lokakuussa 2011. Moni videolla esiintyvistä kahj... pallotaitureista voimistelee kuitenkin nykyisin Eleidassa (eikä yksikään itse asiassa enää nykyisessä Amonetissa), joten jonkinlaista osviittaa video varmastikin antaa siitä, minkämoista meininkiä treenisalilla on luvassa ensi syksynä. (Toivon mukaan tyttöjen taidot eivät ole tuosta reilun puolentoista vuoden takaisesta tilanteesta ainakaan taantuneet, sillä jo tuolloin tilanne tuntui välillä täysin toivottomalta, kun pampulat (ja välillä voimistelijatkin...) treeneissä lentelivät pitkin seiniä ja pomppivat milloin minnekin täysin vailla kontrollia.)

Tällä toisella pallo-ohjelmakierroksella saadaan epäilemättä ottaa selvää siitäkin, onko voimistelijoiden keskittymiskyky ja psyykkinen jaksaminen parantunut kuluneiden parin vuoden aikana samaa tahtia välinetaitojen karttumisen kanssa, vai koetellaanko valmentajien kärsivällisyyttä vielä samaan tapaan kuin reilut puolitoista vuotta sitten...  Olipa treenikäyttäytymisen ja -jaksamisen laita toisaalta niin tai näin, on syksyn pallo-ohjelma suurimmalle osalle Eleidan voimistelijoista joka tapauksessa ensimmäinen laatuaan, joten välinetekniikan saralla taitaa tekemistä tosiaan riittää tänäkin vuonna! ;)

9 kommenttia:

  1. hirvee toi video te vaa huudatte ja kiljutte ja mun korvat kuolee!!!!!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä.... Mut saahan niitä ääniä onneks säädettyä pienemmälle... (Livenä ei saanu.) :P

      Poista
  2. Mun mielestä tytöt on niin sulosia kun on vielä pieniä ja on se todella hienoa että motivaatio on todella korkealla ja kun haastava vaihto onnistuu:))

    VastaaPoista
  3. Vooi KK! Sun sisäkierto tossa kun sää lähet laukkaan! Tää on tosi upee video!:D BY, Elmu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Määki katoin sitä :D!! Ei hitsi..

      By, KK

      Poista
  4. Hauska toi video! :D meillä on ollut treeneissä samanlaista menoa, kun harjotellaan jotai ohjelman vaikeeta vaihtoa :D valmentajat on vaa sanonu että tätä tehää nii kauan kunnes se onnistuu. Muistan sen fiiliksen ku satatuhatta kertaa on yritetty ja sitte treenien viimesellä minuutilla onnistuu! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tossa oli vähän samanlainen tilanne taustalla: kolme onnistunutta vaihtoa vaadittiin ja n. 20 min yrittämisen jälkeen niitä oli saatu aikaiseksi vasta yksi... Siinä vaiheessa sit kaivettiin kamera esiin ja ne kaksi seuraavaa onnistumista näkyykin tossa videolla! ;)

      P.S. Kaikkiaan niitä kolmea onnistumista haettiin tossa yhdessä treenissä n. 40 min ajan... :P

      Poista
    2. Kannattaa myös huomioida, että n. kolme viikkoa videon kuvaamisen jälkeen tuo kyseinen joukkue saavutti S-S aluekisoissa 10-12 v. kilpasarjan kolmossijan + mitalit. Ja pari viikkoa sen jälkeen kilpasarjojen mestaruuskisoissa kategorian A + liiton mestaruuskisamitalit! (Molemmissa kisoissa kyseinen välinevaihto onnistui!) ;)

      Tarinan opetus: toivottomaltakaan tuntuva tilanne ei välttämättä ole täysin toivoton! :)

      Poista
  5. Todella upe video!:DD

    By, KK

    VastaaPoista