sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Supertreenipäivä (20.01.2013)



Kuluneena viikonloppuna Eleida on leireillyt seuran järjestämän kotisalileirin puitteissa. Leiriviikonlopun tunnelmia ja kuvamateriaalia esittelemme postausmuotoisesti aivan lähiaikoina, mutta sitä ennen on kuitenkin luvassa jonkinmoinen sarja valokuvatuksia viikontakaisen supertreenipäivän meiningeistä!

Tuntumaa leireilyyn haettiin siis jo viime viikolla järjestetyn "supertreenipäivän" muodossa. Sunnuntain normaalitreenien tilalla nimittäin pidettiin poikkeuksellisesti kahdet hieman tavallista lyhyemmät treenit, joista toisissa pääsimme pitkästä aikaa peilisaliin treenaamaan. 

Valmentajien mielestä peilisalissa treenaaminen oli erinomaisen tehokasta ja näppärää. 
Voimistelijoiden mielestä peilisalissa treenaaminen oli mahdottoman kivaa ja kätevää.
Kaikkien mielestä peilisalissa treenaminen on aina aivan uskomattoman ihanaa ja aika valaisevaa.

Selityksiä - ei.
Kuvia - kyllä.





 



- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -  - - - - - - - -


        

   

   

2 kommenttia: