keskiviikko 7. elokuuta 2013

Ihan pihalla

Päivän kysymys: Mitä eleidalainen tekee metsässä  älypuhelimen kanssa? 
Vastaus: Suunnistaa. (Tai tarkemmin määriteltynä - ottaa valokuvia määrätyistä rastikohteista.)


Vielä elokuussakin Eleidan treenit pidetään lähes aina ainakin osittain ulkona. Pihalla palloillaan, pelleillään, lankkuillaan ja lenkkeillään. Pesä-, kori- ja jalkapallotreenien lisäksi joukkueen oheisharjoittelulajien valikoimaan on viime viikkoina lisätty myös lentopallon hallinnallisia elementtejä ja pelikäsityksen syventämistä - sekä nyt aivan viimeisimpänä uutuutena myös suunnistusharjoitteita!

Ns. paikanhakua on siis treenattu viime aikoina ahkerasti niin pallokentällä, kisamatolla kuin maastossakin. Kartanluku luonnistuu jo miltei kaikilta tytöiltä kuin vanhoilta tekijöiltä. Myös rastinhakuharjoitukset ovat käynnistyneet varsin vauhdikkaasti, ja erilaisten suunnistustehtävien parissa tullaankin lähiviikkoina viettämään aikaa yhä enenevissä määrin. 

Elina & Elma

Helmi & Julia

Jessica & Venla

Olivia & Neea

P.S. Vaikka tytöt osaavatkin lukea karttaa ja seurata suhteellisen sujuvasti 
omaa etenemistään maastossa, tulee vielä silti välillä eteen tilanteita, 
joissa ollaan niin kirjaimellisesti kuin kuvainnoillisestikin ihan pihalla
(Tai ainakin ihan vähän pihalla.)

Ylläolevassa kuvassa Omppu ja Neea ainakin vaikuttaisivat pohtivan 
vallan hartaasti sitä, a.) mihin ja b.) miten 
kannattaisi seuraavaksi suunnata...

4 kommenttia:

  1. Ainahan me ollaan vähintään vähän pihalla! ❤

    VastaaPoista
  2. Samaa mieltä <3
    -Omppu

    VastaaPoista
  3. Mä olin niin pihalla etten ees ollu kuvissa.... :DD

    Velma

    VastaaPoista