maanantai 26. elokuuta 2013

Kasva urheilijaksi -testit

Viime viikon torstaina Eleidan ja Xsiian treenit pidettiin poikkeuksellisesti Hipposhallissa. 
Illan ohjelmassa oli nimittäin Kasva urheilijaksi -testistöön tutustuminen,
ja kaikkien aikojen ensimmäisten testitulosten teettäminen tytöillä.

Vajaa kolmetuntinen treeni hurahti ohi oikein vauhdilla, kun kaikki kaksikymmentäkaksi voimistelijaa pääsivät testauttamaan fyysisiä ominaisuuksiaan yhteensä seitsemällä eri testipisteellä... Testien tekeminen aloitettiin valokennokokeiluilla ja 50 metrin pikajuoksulla. Ns. samoilla lämmöillä testattiin myös 5-loikka, jonka osalta onkin kuvamateriaalia ohessa: 

Elina loikkaamassa

Velman taidonnäyte

Elina ja Olivia mittapuuhissa

Suoritusvuorossa Julia

Velma kokeili ihan uudenlaista alastulotyyliä...

Myös Ainolla oli aikalailla omaperäinen laskeutumistekniikka... 

...eikä se toki muillakaan aina ihan ohjekirjan suositusten mukaan sujunut...

Juoksu- ja loikkatestien jälkeen olivat vuorossa nopeusvoimaa mittaava 
kuntopallonheittohässäkkä sekä suorittajiensa keskuudessa suuren 
suosion saavuttanut sisupunnerrustesti.

Sisupunnerrustesti: Nea punnertaa, Velma valvoo

Pallonheittovuorossa Aino

Jossain välissä ehdittiin myös tehtailla melkoinen liuta 
liikkuvuustestituloksia niin haaraistunnan kuin lapakääntöjenkin osalta. 

Päivän kysymys: "Mittaako tää testi mitään muuta ku selän ja käsien pituutta?"


Kaikkein eniten asennetta kysyi kuitenkin illan pääohjelmanumeroksi
säästetty kestävyyssukkulajuoksu, josta siitäkin kuitenkin selviydyttiin 
- jos nyt ei ihan voittajina, niin kunnialla (ja hengissä!) kuitenkin...

Kestävyyssukkulajuoksu

Tulosvertailua testien jälkeen

Loppuverryttelyksi leikittiin konttaushippaa...

...ja nautittiin rentouttavasta* hieronnasta!
(*rentouttavaksi se oli ainakin tarkoitettu (vaikka Ainon ilme hieman muuta kertookin))

P.S. Harjoitusten lopuksi käytiin yhden nimettömänä pysyttelevän voimistelijan                  
ja yhden (yhtälailla anonyymin) valmentajan välillä seuraavanlainen keskustelu:                      

  VALMENTAJA 26 v.: Mikä oli kaikkein vaikein testi tänään?
  VOIMISTELIJA 12 v.:  Sukkulajuoksu!
  VALMENTAJA 26 v.: Joo, se oli varmasti fyysisesti raskain, mut mikä oli vaikein?
  VOIMISTELIJA 12 v.: No se sukkula.
  VALMENTAJA 26 v.: Ai. Mikä siinä niin vaikeeta oli?
  VOIMISTELIJA 12 v.: No se juokseminen...
  VALMENTAJA 26 v.: Kun piti juosta suoraan eteenpäin?
  VOIMISTELIJA 12 v.: Niin!

3 kommenttia:

  1. Ihan mahtavia kuvia:D!
    Velma

    VastaaPoista
  2. Oon kyllä ihan samaa mieltä Velman kaa ;DD <3
    -Omppu

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia, murutt ;DD! <3

    VastaaPoista