perjantai 2. elokuuta 2013

Ämpäripäät biitsillä

Eleidan kesälomanpäättäjäisiä ja treenikauden aloittajaisia 
vietettiin Alban rannassa viime viikon perjantaina.

Ihan koko joukkue ei ollut kyseisissä karkeloissa edustettuna, 
mutta yhdentoista urheilijan ja yhden valmentajan muodostamalla
 kokoonpanollakin saatiin kohtalaisen hyvät hulinat kyllä aikaiseksi.


Kauden ensimmäisessä joukkueillassa saatiin nauttia aurinkoisesta kelistä ja (tietysti!) loistavasta seurasta. Pääsääntöisesti illan ohjelma kuitenkin koostui erilaisista pienistä selviytymistehtävistä sekä viestileikeistä ja -kilpailuista. 

Etukäteen tytöt olivat aika epäileväisiä, kun illan varustelistalle läiskittiin pitkin viikkoa kaikkea mahdollista mukana kannettavaa aina uima-asusta, pikkulusikasta ja lempijugurtista rymyämisenkestäviin vaatteisiin, kunnollisiin juoksukenkiin, hyppynaruun sekä ämpäriin.

Kaikille mainituille varusteille kuitenkin löytyi käyttöä illan aikana
- Alban rannassa nimittäin...

...vietettiin aikaa ämpärit päässä....

...ratkottiin arvoituksia...

...leikitiin "Miinakenttää"...

...eli kontattiin sokkona ympäriinsä...

...erinomaisesti umpimähkään huudeltujen ohjeiden perusteella.

Sitten tietysti syötiin sitä jugurttia...

...osa ihan korkeimman omakätisesti - ja osa sitten joukkuekaverien suosiollisella avustuksella.

Lisäksi tietovisailtiin kiperähkön kysymyspatteriston parissa...

...hypittiin narua...

...kottikärrykäveltiin...

...juostiin kilpaa...

....ainakin maalla ja vedessä....

...kannettiin vettä...

...kisattiin ämpärintäytössä...

...eli juostiin lisää...

...ja tietysti UITIIN! 

Ilta-auringossa ei tarvinnut palella!

4 kommenttia:

  1. Ihana postaus <3 :D !

    By, KK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi kuvat on tosi hyvii, harmi kun en ollu. Ihana ilme muuten Elmalla vikassa kuvassa! ❤ T:Jensku

      Poista
    2. Niinpä, harmi, kun et ollu mut kyllä me keritään vielä viettää monta joukkueiltaa yhdessä koko porukalla <3
      -Omppu

      Poista
  2. Jos velma olis ollu, se olis ihan varmasti tietänyt kaikkiin tietokilpailun kysymyksiin hetkessä oikeet vastaukset :D
    -Omppu

    VastaaPoista