tiistai 2. lokakuuta 2012

Mysteeritreenit molskilla osa 2

Lauantaina järjestettiin Kuokkalan Graniitissa SUPERTREENIPÄIVÄ, johon osallistuivat Eleidan lisäksi JyVon Kiteet sekä myöhemmin illalla vielä Amonet ja Xsiia.

Supertreenipäivän ohjelmassa oli mm. yhteinen alkulämmittely, jossa tehtiin lattiabalettia ja perustreeniä. Lämpän jälkeen voimistelijat jaettiin kahteen pienryhmään, joista kumpaankin kuului yksitoista tyttöä.




Kiteiden valmentaja Sanna veti toiselle ryhmälle vannetekniikkaa sillä välin kun Nanna treenasi toisten kanssa aktiivista liikkuvuutta. Lisäksi pienryhmätunneilla treenattiin narutemppuja, akrobatiaa ja keskivartalon voimaa.










Iltapäivällä kolmen tunnin tiivistahtisen treenaamisen jälkeen pakkasivat jo aiemmin aamulla treenipäivänsä aloittaneet Kiteet harjoitusvermeensä, ja suuntasivat kotia kohti. Eleida jäi kuitenkin vielä treenisalille syömään eväitä, ja odottelemaan muita AXE:leita paikalle saapuvaksi. Puoli viiteen mennessä olikin koko ikäluokka (sateenvarjoineen kaikkineen) jälleen koolla jo tutuksi tulleessa painisalissa.

Mysteeri-AXE:lit siis tapasivat toisensa yhteistreenien merkeissä edellisen kerran muutama viikko sitten. Tälläkin treenikerralla harjoiteltiin ikäluokan yhteistä juhlanäytösohjelmaa, joka esitetään Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä JNV:n 95-vuotisjuhlissa joulukuussa.

Ohessa vielä muutamia kuvasia mysteeri-AXE:leiden harjoituksista:






Kiitokset superkivasta treenipäivästä kaikille mukana olleille!

P.S. Joukkueen harjoituskuulumisia päivitetään säännöllisesti myös Treenipäiväkirja-välilehdelle, jossa voimistelijat pääsevät itse kertomaan kokemuksiaan ja fiiliksiään jokaisen treenikerran jälkeen. Syvällisempi analyysi viime viikon (ja itse asiassa koko kuukauden) treeneistä on siis luettavissa Treenipäiväkirjasta.

4 kommenttia:

  1. Mun ilme tossa yhessä kuvassa!:D
    By, Sikko

    VastaaPoista
  2. No, kyllä se taitaa vähän olla. Mutta se on sulanut paljon!;)
    Ovara

    VastaaPoista
  3. Vielä: Ovaramainen ilme!:D

    VastaaPoista